maanantai 28. heinäkuuta 2014

Skammin talon piha ja ulkotilat

--------------------
Maisema-arkkitehti Reetta Nissilä auttoi meitä pihan suunnittelussa. Jyväskylässä messuorganisaatio halusi varmistaa pihojen laatua vaatimalla hankkeisiin myös viherpuolen ammattiosaamista. Reetan kanssa meillä oli yhteinen näkemys siitä, että pieneen pihaan ei kannata mättää liikaa erilaisia aiheita ja että tonttipihan visuaalinen ilme kannattaa nivoa yhteen rantamaiseman kanssa. Lopullinen toteutus täsmentyi matkan varrella hieman sen mukaan mitä ympäristössä rakennettiin ja mitä materiaaleja oli käytettävissä varsinaisen rakentamisen jäljiltä.


Sisäänkäyntiin on tehty sieppari pienen parvekkeen alle, jotta pääovi olisi helpompi löytää ja ovi olisi suojassa. Kaidepenkki on tehty tähdetarpeista. Sen sisälle näprätään vielä led-valo kajastelemaan lautojen raoista (ensi-ilta Messujen yössä 8.8.). Kulku kadulta eteiseen saatiin lähes esteettömäksi. Kolme miinusta siinä on: tiilipinta on hieman liian jyrkkä juuri tämän kuvan kohdalla, ovivalmistaja Profin käyttää normaalia korkeampaa kynnystä (olisi pitänyt tietää perustusten valuvaiheessa) ja kaupungin teettämä betonireunus asfaltin ja pihapintojen rajauksessa on liian korkea. Kulku urheilueteisen ovelle ei yritäkään olla esteetön, siihen täytyy lisätä pieni askelma messujen jälkeen. 

Osoitenumero kuutosen isäni Pertti leikkasi alueen jätepisteeseen ilmestyneestä (pizzerian?) teräspöydästä. Fonttina kuutonen ei ollutkaan ihan helppo, valittu taisi olla sama kuin tämä teksti eli Trebuchet. Numero on suunnilleen A3-arkin kokoinen. Numeron valaisu pitää vielä ratkaista. 

Katualueelle tekemäni istutussabotaasi on yksi ylimääräinen neliö viherkatoksi hankittua NGR-maksaruohomattoa. 


Vajan katolla on 16 neliötä maksaruohokattoa. Se on lähtenyt vihertymään muutamassa viikossa ihan hyvin, mutta kukintovaihe taitaa olla nyt heinäkuun lopulla jo ohi. Kirjoitan viherkatosta myöhemmin lisää, aihe tuntuu kiinnostavan monia.

Kiinteistöllä ei ollut mahdollisuutta tavallisen hulevesiliittymän rakentamiseen. Kaikki kattovedet ohjautuvat yhteen pisteeseen, josta ne ryöppyävät laatikoiden kautta puuränniin ja siitä edelleen kohti korttelin yhteistä kivistä hulevesiuomaa. 



Tästä "akveduktista" oli suunnittelu- ja mallailuvaiheessa monta eri versiota. Aluksi ajattelimme allasmaista laatikkoa, mutta emme osanneet ratkaista sen mahdollista limottumisongelmaa. Tuntui myös tärkeältä johtaa vesi mahdollisimman tehokkaasti pois siltä alueelta, jossa perustukset on kuivatettu salaojituksella. Vesisuihku ei myöskään saa kastella seinärakenteita. Tämä versio, joka valmistui mediapäivän aamuna, saattaa vielä kehittyä johonkin suuntaan, kunhan on nähty useampia sateita. Näistä laatikoista on jollekin tullut mieleen kullanhuuhdonta ja näyttääpä yksi herra luulevan tuota rakennelmaa sahapukiksikin. Peltikourua kannattelevat kainalosauvat kiinnitettiin terassitason kylkeen, jotta routa ei väännä rakennelmaa. Terassitason perustukset on paalutettu.

Uoman reunus on istutettu täyteen pajua. Matala on peittopaju Salix x aurora 'Tuhkimo'. Siitä tulee nätti tasainen matala varvikko. Keskellä on yksi tupsu koripajua Salix viminalis, se on ainut näistä, joka kasvaa yhtä korkeammaksi. Vasemmalla on kääpiopunapaju Salix purpurea Gracilis. Valitsimme pajuja, koska ne liittävät pihan järvimaisemaan ja ovat koristeellisia, helppoja sekä edullisia. Pajut ovat lähteneet oikein hyvin kasvamaan, vanha savinen peltomulta on niille varmaan aika sopiva kasvualusta. Emme raaskineet raahauttaa kaikkea maata tontilta pois ostomullan tieltä. Taimet ovat Puutarha Tahvosilta, kävin itse hakemassa ja olipa elämys nähdä tuotannon laajuus siellä. 



Yläkerran parvekkeen ulkokeittiö jatkaa sisäkeittiötä. Messuaikainen pikaisesti kuvauksia varten tehty versio ulkokeitiöstä sisältää 1 kpl puukehyksiä (jätelavalta), 1kpl Luona-In istutuslaatikko, 1 kpl Muurikan kaappi + monipuoliset välineet (sähkögrilli, paella ym) sekä 1 kpl teräspöytä (jätelava), jossa pöytätaso lehtikuusilankun pätkistä. Toive on, että asukas kehittelee ajan kanssa omaan ruokavalioon sopivan kalustuksen ja varustuksen. Minusta pihakalusteiden (-kin) kanssa kannattaisi edetä aina sillä tavalla, että kokeilee vanhoilla romuilla mitä todella tarvitsee, ja sitten vasta hankkii isompaa ja kalliimpaa. Yrtit ovat viihtyneet valon ja lämmön puolesta hyvin tällä parvekkeella. Joku astia sai rankkasateella liikaa vettä eli näissäkin istutuksissa olisi pitänyt olla salaojituskerros pohjalla.



Tontin rajalla puiston suuntaan on maahan upotettu kestopuureunus 2 kpl 50x200mm. Ajatus syntyi, kun terassitasojen rungoista jäi paljon noin kahden metrin mittaisia pätkiä jäljelle. Reunukselle on tehty pieni peti kivituhkasta ja lankun pätkistä vähän 'perustusta'. Musta kuultokäsittely ei taida olla tällaisessa paikassa pitkäikäinen, mutta jalostaa hieman tavallista kestopuuta. Katteena käytetty singeli (=pienet seulotut luonnonkivet) on kooltaan 16-32mm. Materiaalin väri ja vähän kivien muotokin vaihtelee paikkakunnittain. Tätä vaaleata tavaraa (tämä kuva valehtelee) oli helposti nähtävillä KAK-Kuljetuspalvelun 'montulla' esittelyalueella. Tilasimme sitä 10 kuutiota ja levittämisestä vastasi talkooryhmä 65+. Kiitos Maija, Paavo, Erkki, Veikko, Vuokko ja Pertti!



Tämä alakerran katoksen syvennys on mahdollista rakentaa kaappimaiseksi varastoksi, johon voi laittaa vaikkapa ulkokalusteet talveksi. Katos on messuilla kalustettu lasten leikki- ja oleskelutilaksi Marimekon kivikoilla ja Luona-In nukkekodilla.



Olohuoneen, keittiön sekä niihin liittyvän ulkotilan sijaitsevat yläkerrassa, sama tilanne on monissa rinnetaloissakin. Nämä ulkoportaat ovat tärkeät nyt messukulkemisessa, mutta tosi hyvät myös jatkossa yhdistämään eri kerrosten ulkotiloja toisiinsa. Porrastorni tarjoaa myös näkösuojaa naapuriin ja pumppaamoon päin. Yksi hankkeen antoisia hetkiä oli se, kun vein raksalle yllätystuliaisina porraskuvan. Miehet sitä hieman jatkojalostivat ja sitten viimeistelyvaiheen timpuri Markus teki sen ilman kummempia ihmettelyjä. Yksi toimittaja kutsui tätä nikkarityyliseksi ja ymmärsin kyllä mitä hän ajoi takaa. Mutta termillä nikkarityyli tarkoitetaan tietyn aikakauden koristeellista rakentamista. Tässä portaassa ei ole yhtään koristetta, jokaisella kalikalla on oma tehtävänsä eli tämä on oikeastaan täysi vastakohta nikkarityylille. Enimmältään tämäkin rakennelma syntyi tähdetarpeista.



Äijälänrannan alueella on tosi kiehtovia pitkiä kujamaisia näkymiä tontilta toiselle (vielä). Naapurin viherrakentajat laittoivat kuusen tarkasti näkymäakseliin. Eli tulevaisuudessa näkymä katkeaa, mutta se onkin tonttien suojaisuuden kannalta hyvä muutos ja tässä tuo nätti kuusi itsessään on hieno näkymäpääte. Pihi rakentaja iloitsee, kun naapurin istutukset vihertävät noin hyvin omaakin tonttia. 

Tällaiset rakennusten väliköt ovat mukavia helteellä, kun ilma pääsee virtaamaan. Talven tuiskulla sama ominaisuus ei ole niin positiivinen. Liukuvat tuuliportit voisivat olla ratkaisu.

Räystäällä näkyy päärakennuksen ja vajan yhdistävä sadevesikourun napanuora. Seinässä oleva valaisin on Airamin kätevä suunnattava Alppila. Niitä on sijoitettu valaisemaan sisäänkäyntien edustat.



Saunan vilvoittelu on yksi tärkeimpiä pihatoimintoja suomalaisessa asumisessa. Vähimmillään vilvoitteluhetkeen riittää joku istuin, vähän pyyhettä ympärillä ja lasi kylmää vettä. Skammin talo pystyy tarjoamaan sujuvan kulkuyhteyden saunan ja ulkotilan välillä sekä ilta-aurinkoa. Se, että onko tässä talossa vilvoittelijalle myös katos ja näkösuoja, riippuu sisätilojen käytöstä sekä sisäpihan jatkovirityksistä. 





Kuten koko tämä talo, myös piha on aihio. Omenatarhassa on kolme puuta; Pirja, Pekka ja Tobias. Ne valitsi meille Puutarha Tahvosten omenapuumestaritarhuri Ilpo Koivu. Puiden mulloksella on maanpeitekasvina puutarhamansikkaa, joka on edullinen taimi hankkia ja joka rönsyilee ihan mahtavasti. Kai sitä pitäisi kasvattaa ihan eri tavalla katemuovien avulla ja aurinkoisemmassa paikassa, jos haluaisi ison sadon. Mutta tällä tavallakin saa napostelumarjoja, eikä kasvi ole ainakaan myrkyllinen.


Omenatarhassa on istutuslaatikoita (nämäkin lehtikuusilankun 28x140 tähteistä). Ajatus on katsoa pienellä kasvimäärällä mitkä kasvit laatikoissa menestyvät ja tehdä lopulliset istutusratkaisut sen mukaan. Messukesäksi laitoimme laatikoihin monivuotisia yrttejä, vähän kesävihanneksia sekä tämän yhden pensassembran. Myös laatikoiden sisäpuolet on tähteistä tehty: ulompana on sokkelilevyä pitämässä puuta kuivana ja suodatinkangasta pitämässä mullat tallessa. Pohjassa on reiät, joista ylimääräinen vesi pääsee pois.


Tähderakentamisessa on huvittavia piirteitä. Tein viime kesänä muotit näitä betonilaattoja varten. Muotti syntyi helposti naapurin käytettyä valumuottia hyödyntäen. Siteeksi löytyi raudoitusverkon kappaleita. Laskin betonin menekin 12 laatalle, paksuus noin 8cm. Markku joutui sitten tilaamaan ylimääräistä valumassaa, jotta sitä varmasti jäisi tarpeeksi yli! Joku messuvieras oli tilannut meiltä tällaisia laattoja, olisi sittenkin pitänyt vielä säästää ne muotit!

Nurmikko on tehty kylvämällä toukokuun puolivälissä. Se on vielä hieman epätasainen, mutta kestänyt yllättävän hyvin nämä helteet (kun on aamupäivän varjossa), eikä messuvieraistakaan ole ollut sille haittaa. Mukava on ollut nähdä lasten tepastelevan siinä.



Tämä on huoltokatos. Tiiviillä alueella naapureita on joka suunnalla, missään ei ole oikeastaan 'takapihaa', jonka voisi ottaa surutta huoltopihaksi. Teimme tähän taloon pienen, mutta tavaroita ja toimintoja hyvin suojaavan huoltokatoksen, joka oli jo rakennusaikana tosi kätevä. Katokseen pääsee kynnyksettömästi kadulta eli polkupyörätkin voi ajaa sisään, jos katosta ei tarvitse muuhun käyttöön. Yhdet nokosetkin on tässä katoksessa otettu eräänä hellepäivnä klo 18-19, jolloin aurinko paistoi kaikkiin muihin ulkotiloihin.




Skammin talon pihassa on melko niukasti istutusalueita, mutta erilaisia rakennettuja ulkotiloja on moneen suuntaan ja moneen säätilaan. Yksi toimittaja kysyi hauskasti, että olemmeko Markun kanssa 'ulkoilmaihmisiä', kun niin paljon olemme tehneet tähän ulkotiloja. Jäin sitä miettimään. Tai oikeastaan olen miettinyt sitä, että miten arkkitehti voisi omilla ratkaisuillaan huokutella asukkaat siirtymään mahdollisimman paljon ulkoilmaan asumaan ja elämään. Puutarhaneuvos Esko Alm pohti samaa asiaa lehtihaastattelussa ja kannusti asentamaan esimerkiksi kuntoilulaitteita pihaan. 

Otetaan mallia näistä pienistä messuvieraista ja astutaan ulos!



3 kommenttia:

  1. Moi!
    Ihanaa että pääsimme vihdoin tutustumaan taloonne! Olisimme mielellämme viettäneet siellä pidempäänkin. Kirjoitin pienen postauksen blogiini eilen, tässä linkki jos kiinnostaa:
    http://tuukkanen.net/2014/08/02/asuntomessuilla-jyvaskylassa/

    Tsemppiä teille ja terveisiä koko tiimille!!!

    VastaaPoista
  2. Your fantastic house is featured by My Unfinished Home blog today. http://www.myunfinishedhome.com/

    I would personnaly live in this house in Espoo but I'm french (nobody's perfect!)
    ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että ulkotilaa riittää. Meidän tuttava on myös aloittamassa urakan, ja heillä olisi jonkinlainen kuljetuspalvelu myös etsinnässä. Ilmeisesti ulos aikovat rakentaa jotain, ja tehdä siitä viihtyisämmän. Kiitos postauksesta. Voisin tämän jakaa hänelle, uskon että häntä kovasti kiinnostaisi aihe. https://www.jt-pajunen.fi/kuljetuspalvelu

    VastaaPoista